Pullaa, pitsaa, kotitekoista hirvitortillaa, pari keksiä ja lopuksi vielä veriappelsiineja puoliksi – päälle ripoteltiin jauhoja, yrttejä ja tomusokeria. Voitte kuvitella millaisen sotkun sain aikaiseksi meidän pienessä tuvassa.
Päätin maaliskuun projektiksi testata ruokakuvausta käyttäen valaisussa yhtä käsisalamaa. Keittiön pöytä sai palvella kuvausalustana ja jalustaan kiinnitetyn käsisalaman sijoitin kutakuinkin olohuoneen peränurkkaan.
Olen tehnyt ruokakuvauksia ennenkin, useimmiten luonnon valoa hyödyntäen. Tällä kertaa halusin tehdä tummia kuvia, joissa valo on mahdollisimman muotoilevaa ja melko himmeää. Varjoja vaalentamaan asetin salamaa vastapäätä heijastimen. Utuisempaa ja pehmeämpää valoa olisi saanut aikaiseksi, jos olisi laittanut salaman puolelle kohteen viereen vielä diffuusioheijastimen.
Pullien kanssa ongelmana oli liian kovat varjot. Salamassa oli pullakuvia ottaessa valon muokkaimena hunajakenno. Vaihdoin sen pienen soft boxiin ja vein salamaa vielä vähän kauemmaksi, niin sain varjot vähän pehmenemään. Keksikuvissa salama sai taas olla melko lähellä, sillä kova varjo sopi mielestäni kuvaan.
Ruokakuvaus on todella hauskaa, joten yhden valon testit varmasti jatkuvat.